01.01.2012 - HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !
Uusi vuosi ja uudet kujeet!
Nyt kun alkaa noi palveluksen suorittamiset olla takanapäin, niin voidaan keskittyä tulevaan. Reenikämpällä käynti on aktivoitunu, nauhotuksia on tehty ja uutta matskuakin on nauhottamatta plätyn ellei toisenkin verran.
Tänä vuonna pyritään taas jaloillemme - eli lavoille ja uutta matskua uunista ulos.
Arctifall kiittää kuluneesta vuodesta ja tarjoaa vuonna 2012 ehtaa ennenkuulumatonta tavaraa!
Ja kuten aina ..
.. MEANWHILE STAY METAL!
- Kristian
31.10.2011 - PÄIVÄÄ!
Kohta on Jonenkin armeijat lusittu (tammikuussa) ja arctifall pääsee tykittämään taas kovalla höögillä, jota ikävä kyllä hidastaa Lassin siirtyminen maanpuolustus vahtivuoroon. Kuitenkin! meillä on rumpali taas, joka tarkoittaa että pääsemme treenaamaan aivan UUSIA ja UUDENLAISIA biisejä, joita on kerääntynytkin jo aika tuhti kasa! Pidetään peukut siispä pystyssä että Lassilla riittää mielenterveys bändi hälinään ja maapallon halailuun! Myös treenikämppä rintamalla on tapahtunut uudistuksia! Olemme saaneet hankittua uuden isomman tilan, josta löytyy myös tarkkaamo, joka tarkoittaa että uutta materiaalia päästään nauhoittamaan taas tuota pikaa! Myös laitepuolella on puhaltanut uudet kalliit tuulet ja nyt on uudenlaisia pelejä ja rensseleitä joilla saadaan mitä hienoimpia suorituksia aikaan. Arctifall kiittää ja syväkumartaa kaikille teille jotka ette ole heittänyt tällävälin kirvestä kaivoon! Arctifall ei ole suinkaan kuollut vaan vetäynyt hiomaan uusia stragedioita joilla saadaan aikaan taas SITÄ Arctifalia!
Hyvää loppuvuotta kaikille ja mikä tärkeintä STAY METAL \,,/
- Jimi
01.05.2011 - POLTE 2011!
Pientä talviunille vaipumista on ollut havaittavissa myös bändirintamalla, onneksi se kevätaurinko jo sen verran lämmittää että kömpivät nämäkin rotat kolostansa.
Toisinsanoen, bänditouhu alkaa tässä hiljalleen elpyä ja kesälle hommaillaan keikkoja niin paljon kuin jätkillä rahkeet riittää.
Sitähän te taas voitte edesauttaa sillä että käytte oheisesta linkistä äänestämässä Arctifall:ia POLTE 2011 bändikisassa.
Nyt karsinnasta selvinneistä 15 orkesterista, kuusi eniten ääniä saanutta bändiä valitaan soittamaan legendaariselle Pakkahuoneen lavalle 01.06.2011 Lovex:in kanssa.
Linkki äänestykseen http://www.nuortentampere.fi/index.php/nuoret/tapahtumat/polte/polte-aeaenestys/
Äänestys oli ja meni, tänks äänestäneille!
Stay metal! ,,/ - Jesse
21.10.2010 - UUSI BIISI VIHDOIN ULOS!
Kesäkuussa nauhoitettu Angels Curse -nimeä kantava biisi näkee vihdoin päivänvalon ja tulee nähdyksi Valkeakosken bändikokoelma 2010'llä, joka on netissä julkaistava kokoelmapaketti!
Bändikokoelman sivuille TÄSTÄ !
Arctifall:n biisi on lisätty mikseriin! Klikkaa mikserin sivuillle TÄSTÄ!
- Kristian
18.06.2010 - ARCTIFALL:LTA PIAKKOIN UUSI PIISI ULOS!
Näin on päässyt käymään että sunnuntaina 20.06.10 Arctifall lähtee nykäisemään uuden tuotoksen raidalle. Biisin voi löytää eräältä kokoelma levyltä missä on muitakin kovia nimiä, mutta tästä lisää sitten kun on sen aika.
Meanwhile Stay Fucking Metal!
- Jimi
30.05.2010 - KIRJASLAMMEN HEVITAPAHTUMA!
Tällä kertaa tulemmekin hieman isomman tapahtuman merkeissä esille, sillä järjestämme Valkeakoskella Kirjaslammen lavalla hevitapahtuman 28. elokuuta! Lavalla tullaan näkemään useampi artisti, joten kenenkään ei pitäisi jäädä kylmäksi!
Ja bändeille tiedoksi: nyt teillä on oiva mahdollisuus päästä kyseiseen tapahtumaan mukaan! Tarvitsee vain lähettää musanäyte (linkkinä tai liitteenä) ja mieluiten myös promokuvaa sähköpostiimme info@arctifall.com. Valituille bändeille tullaan ilmoittamaan myöhemmin, jonka jälkeen sovitaan jatkotoimenpiteistä.
Tapahtuma perustuu nimensä mukaisesti raskaan metallin raatajiin, mutta poikkeuksia voidaan tehdä, mikäli näytöt ovat sen mukaiset! Joten ei muuta kun sähköpostia ja näytteitä tulemaan! Otamme myös mielellämme vastaan kysymyksiä ja muuta palautetta!
Odotamme tapahtumaan suurta yleisömäärää, joten ei muuta kun sana kiertämään!
- Kristian
13.02.2010 - Selkee.
Sairaustapauksen vuoksi joudumme perumaan tämäniltaisen keikan.
Pysytään silti linjoilla!
Uusia keikkoja odotellessa. :) - Jesse
24.01.2010 - KEIKKAA, KEIKKAA!
Pienestä hiljaiselosta ja velvollisuuksien suorittamisesta huolimatta keikkakalenterimme on saanut lisäystä! Tiedossa on pari keikkaa ennen kesää ja lisääkin saattaa tulla.
Mikäli haluatte nähdä taas pitkästä aikaa sankarit lauteilla, niin teillä on mahdollisuus siihen heti 13. helmikuuta. Tätä tilaisuutta ei kannata missata.
NÄHKÄÄMME SIIS LIVETUNNELMISSA!
--
ps. Puolesta Huomisen ja Ikuisuuden Valtiaat -levyjen biisit löytyvät nyt kokonaisuudessa täältä.
- Kristian
10.06.2009 - "KIRJASLAMPI SOI!"
On aika päivittää uutisosastoa ja samalla keikkakalenteria!
ARCTIFALL esiintyy kirjaslammen lavalla 27. kesäkuuta! Wanhoja virsiä lainaten, vaadimme taas kaikki saapumaan paikan päälle nauttimaan metallimusiiikin antimista!
Keikka on sikäli myös hyvin mielenkiintonen, sillä se saattaa olla viimeinen kerta pitkään aikaan, kun AF tullaan näkemään lavalla. Syy on yksinkertainen: armeija, jonka johdosta bändin yhteinen aika jää auttamatta vähiin seuraavan parin vuoden aikana.
Tapahtuman tarkoituksena on olla samalla siis läksiäisbileet Jimille ja Allulle, jotka siirtyvät heinäkuussa armeijan leipiin. Eli kun bändit ovat soittaneet, bileet jatkuvat ennalta määrittämättömän ajan!
--
HUOM! Jos keikkoja kuitenkin tarjotaan ja aikataulut sopivat yhteen, olemme ehdottomasti mukana! Näistäkin asioista tullaan jatkossa tiedottamaan kotisivuilla ja muilla oheisilla sivustoilla.
Keikkatarjouksia otetaan vastaan spostiin: info@arctifall.com
- Kristian
07.01.2009 - EMERGENZA MUSIC FESTIVAL -bändikilpailu
Nyt jokaisella on oiva mahdollisuus päästä vaikuttamaan Arctifall:n menestymiseen kansainvälisesti! Käynnissä on nimittäin Emergenza Music Festival -niminen bändiskaba, jossa menestyvällä bändillä on mahdollisuus kiertää Ruotsin kautta Saksaan ja jatkaa siitä vaikkapa Amerikan mantereelle!
Ja jotta asia ei olisi niin yksinkertaista, tarvitsemmekin jokaisen fanin omistautumista asialle. Alkukarsinnat suoritetaan Tampereella, YO-talossa. Arctifall:n soittoajaksi osoittautui 19.30, joka tarkoittaa siis sitä, että paikalla olisi hyvä olla n. klo 19.
Tapahtuma on K-18, liput sisälle maksavat 8€ ja ovelta ostaessa jopa 10€. Lippuja voi kysellä bändin jäseniltä sähköpostin välityksellä ja hinta on tosiaan sen 8€. Ja painotamme sitä, että lipun ostajan tulee olla TÄYSI-IKÄINEN, mikäli haluaa päästä paikan päälle katsomaan Arctifall:n ja muiden kilpailussa esiintyvien bändien tarjontaa.
Mikäli musiikkimme vetoaa katsojiin, on meillä oiva mahdollisuus päästä esiintymään semifinaaleihin Tampereen Pakkahuoneelle ja siitä jatkamaan Helsingin Nosturiin! Kuulostaa siis erittäin lupaavalta.
Lippuja on myynnissä bändin jäseniltä n. 100 kappaletta, joten kannattaa laittaa pian mailia tulemaan, jotta liput eivät lopu kesken!
- Kristian
24.12.2008 - Hyvää joulua!
Arctifall toivottaa kaikille todella lämmintä ja rauhallista joulua! ,,/ - Aleksi
16.12.2008 - Biisejä ladattavissa!
Elikkäs nyt olis kaikki Ikuisuuden Valtiaat levyn biisit ladattavissa TÄÄLTÄ
- Aleksi
06.08.2008 - Garage Countdown!!!
Käykääpä väijymässä Arctifallin videota ja muistakaa äänestää samalla! Äänestystä varten on rekisteröidyttävä voice.fi:n sivustolle. Kyseessä on siis voicen järjestämä kilpailu aloitteleville bändeille. TÄSTÄ - Jimi
21.05.2008 - Pakkahuoneelle? Toki!
Nyt on (lähes) elämää mahtavampi tilaisuus lähteä katsomaan Arctifallia Tullikamarin Pakkahuoneelle Summer Live tapahtumaan! Ja vielä ilmaiseksi!
Tapahtumahan järjestetään 31.05.2008. Tapahtumaan otetaan sisälle vain 1200 ensimmäistä ovella odottavaa nuorta. Ilmaista bussikyytiä ja varmaa sisäänpääsyä olisi tarjolla Valkeakosken Nuorisotoimen puolesta. Bussi starttaa Nuorisokeskus Aknen pihasta klo 16.15 ja takaisin lähdetään noin klo 24.00.
Mukaan mahtuu niin kauan kuin vain tilaa autossa riittää.
Reissulle voit ilmoittautua mm.
Sähköpostilla: nuorisotoimisto@vlk.fi
Puhelimella: 040 335 6821
Tai käymällä nuorisotiloilla. (Akne, Barbaari ja Moikka)
Meinasi ihan unohtua.. Tapahtuma on K-13 ja päihteetön!
Meidän lisäksemme muita esiintyjiä: Ari Koivunen, White Flame, Carmen Gray, iRonica ja Strawels.
STAY TUNED! - Jesse
18.02.2008 - PROMOKUVIA - talvi 2008
Uusi promokuva galleria-osiossa. Kaksi erilaista rajausta nettikäyttöön, yksi suurempi resoluutioinen kuva painokäyttöön.
Henkilökuvat samasta sessiosta työn alla. - Goreliving
31.10.2007 - UUSI BIISI LADATTAVISSA!!!
Jeespoks! Huomenna eli 1.11-07 kello 00.01.32 Arctifalin uunituoreelta Ikuisuuden Valtiaat lohkaisulta biisi ladatattavissa www.mikseri.net/arctifall sivustolta. Levy julkaistaan maanantaina eli 5.11 ja sitä voi halutessaan ostaa joko Valkeakosken koskikaran Koskiviihteestä tai vaihtoehtoisesti tilata suoraan meiltä sähköpostin kautta. Hintaa levylle tulee kokonaiset 4e. Arvostelkaa, kuunnelkaa, nauttikaa!!! - Jone
16.10.2007 - Ikuisuuden Valtiaat
Kyselyä levyn julkaisusta on tullut nyt sen verran runsaasti, että on ehkä syytä vähän valottaa missä tällä hetkellä mennään.
Levy on tällä hetkellä esimiksattavana NoiseTrapilla. Esimiksauksen jälkeen tulee taiteellisen miksauksen toteuttaminen, missä on mukana myös osa bändin jäsenistä.
Jahka kaikki miksaukset on saatu valmiiksi lähetetään levy masteroitavaksi Akun Tehtaalle Ylöjärvelle, missä levyt myös painetaan valmiiksi.
Tämä kaikki vienee sellaiset 2 viikkoa ja risat, eli eiköhän tämä Arctifall:n masterpiece saada marraskuun alussa myyntiin. - Parga
21.09.2007 - Studioon!
Huomenna se sitten alkaa... Arctifall astelee studion uumeniin työstämään toista omakustannetta joka siis ylpeästi kantaa nimeä Ikuisuuden Valtiaat. Biisit jotka on
valittu tälle tulevalle EP:lle ovat: Hetket Ikuisuuden, Tulkoon Voitto, Viaton ja Destiny.
Eli KYLLÄ, Arctifall:n uudelle levylle tulee yksi englanninkielinen veisu. Tätä biisiä ei ole
vielä koskaan soitettu livenä, eli jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää.
Henkilökohtaisesti biisin kuulleena voin sanoa että tämä on ehkä Arctifall:n tähänastisen taipaleen KOVIN veisu! - Parga
22.08.2007 - YLLÄTYSKEIKKA
Sunnuntaina 26.8. yllätyskeikka Vantaalla, hotelli Sokoksessa bändikisojen muodossa. Tapahtuma K18! - Jimi
20.08.2007 - Sähköpostiosoitteet
Jos tahdot ottaa yhteyttä johkin bändin jäsenistä käytä näitä sähköposti osotteita:
aleksi.arctifall@gmail.com,
jimi.arctifall@gmail.com,
jone.arctifall@gmail.com,
kristian.arctifall@gmail.com,
jesse.arctifall@gmail.com
Kaikki muut esim: keikoile kyselyt ja informaatiot ym. arctifall@gmail.com
- Jimi